lauantai 17. lokakuuta 2015

Ruokinta muutoksia

Varmaan suurin kissanhoidossa askarruttava asia on kissan oikeianlainen ruokinta. Raakaruokinta on nykyään monelle kissanomistajalle arkipäivää. Jacksonin pahentuva nirsoilu sai myös meillä aikaan ruokailu mullistuksen, jonka pojat ovat ottaneet vastaan kovaäänisellä määkimisellä. Syy Jacksonin nirsoiluun on nimittäin se, että sillä on ollut mahdollisuus valita. Meillä on tähän asti olleet raksut aina tarjolla. Aikaisemmin se ei ole ollut ongelma, vaan pojat ovat syöneet siitä huolimatta 3 kertaa päivässä tarjoiltavan liha (tai joskus märkäruoka) annoksensa. Nyt viime aikoina Jackson on korkeintaan näykkinyt ruokaansa ja siirtynyt siitä suoraan raksukipolle. Joten raksukippojen oli aika lähteä. Raksuja ei enää tarjoilla muuta kuin korkeintaa lihan seassa lisäämässä maistuvuutta. Ja tietysti koulutuksen aikana.

"Nyt ne raksukipot tänne!!!"
"JA SASSIIN KANS!!"

Syy miksi meillä on ollut raksut aina esillä on, se että raksut ovat olleet tähän asti meidän ravintoaineiden pääasiallinen lähde. Raksujen lisäksi pojat syö lihaa n. 150g päivässä per naama. Tai niin se tarjoillaan. Lopputulos on usein, että Jackson syö lihaa n. 50g päivässä ja Paavo 250g. Raksujen kulutusta en osaa arvioida, mutta aika pajon niitä kuluu. Täytän kaksi raksukippoa ehkä kerran tai kaksi päivässä. Ihan kokonaan en raksuista ajatellut luopua. En ole vielä päättänyt milloin raksut tekevät paluun, ja miten niitä tarjoillaan tästä eteenpäin. Pelkästään raksuihin koostuvaan ruokavalioon en kuitenkaan suostu, koska kuivaruoka on aika kaukana kissan luonnonmukaisesta ruokavaliosta. (+Tietysti kaikki terveyshaitat mitä pelkkien raksujen syöminen voi aiheuttaa.)

Paavon täytyi mennä kylmälaukkuun viilentämään tunteitaan raksukippojen häviämisen takia.
Kokonaan varmaan siirrymme raakaruokailuun jossain vaiheessa. Uskon kyllä, että raakaruoka olisi kissalle kaikista paras vaihtoehto. Pojat ovat kuitenkin vielä kasvuiässä, joten en halua aiheuttaa mitään ravintoaine puutoksia niille. Varmaan suurimmaksi ongelmaksi muodostuisi kalsium, mikä on tärkeä luustonkasvu vaiheessa. Luisialihoja Jackson ei syö ollenkaan, eikä Paavokaan enää mielellään. Ennen ne oli sen lempiruokaa. Kalsium-lisä meillä on jauheena, mutta se menee alas vain tonnikala purkkiruuan kanssa. Jackson ei myöskään syö maksaa eikä sydäntä. Paavo rakastaa maksaa, mutta sydämestä se ei juurikaan pidä. Sydämet menee kuitenkin sekoitettuna Maukkaan kana sisäelin soossin kanssa. Varmaan juurikin sen maksan takia. Jackson ei pidä tästä sisäelin soseestakaan. Eli käytännössä Jackson pitää vain lihasta, ei luista, rustoista tai sisäelimistä.
"Yks raksu ees..."
























Paavo ja Jackson ovat molemmat todella aktiivisia. Pojat juoksee, hyppii ja leikkii paljon. Ruokaa meillä kuluu myös paljon. Jos poistaisin raksut kokonaan ruokavaliosta, täytyisi esim Paavolle (9kg) tarjoilla lihaa 225-360g päivässä. Jackson on yli kilon kevyempi, joten sille hieman vähemmän. Mutta käytännössä lihaa menisi yli puoli kiloa päivässä. Jos pelkällä kanafileellä eläisi, se ei ehkä olisi ongelma, mutta en tiedä miten saisin pojat syömään esim. valtavan kasan kanansydämiä. Raksujen pitäminen taas ruokavaliossa toisi ongelmaksi jatkuvasti tarjoiltuna sen, ettei Jackson söisi juuri muuta. Jos taas tarjoilisin raksuja yhtenä ruokana, olisi vaikea laskea eri ravintolisien tarve (sinkki, jodi, omega 3, vitamiinit...)
"Näin somalle tyypille vois raksun tai pari ojentaa...."

Ruokavalio muutokset pitäisi toteuttaa kissalla hitaasti ja totutellen. Paavon kanssa en usko, että kokonaan raa'an ruuan syöminen olisi ongelma. Paavolla on kuitenkin hyvä ruokahalu ja se jaksaa syödä isojakin annoksia kerralla. Paavo on myös tottunut kaikkiin ruoka-aineisiin, mitä raakaruokavalio sisältää. Jackson taas syö useita pieniä annoksia päivässä. Jackson jaksaa syödä ehkä max 40-50g kerralla. Jacksonin kanssa ollaan myös yritelty totutella sisäelimiin yms., mutta ne ei vain maistu. Jackson ei liiemmin pidä mistään ruuasta, joten ruokien sekoittaminen ei auta. Silloin Jackson vain jättää koko ruuan syömättä. Kun pikku hiljaa totuttelu ei ole auttanut, ja Jackson on laihtunut taas raksujen läsnäolosta huolimatta, päätin uskaltaa kokeilla radikaalia muutosta. Toivottavasti Jacksonin ruokahalu alkaa parantumaan, nyt kun se ei voi vähän väliä käydä napostelemassa. Ainakin ihan lupaavalta näyttää, sillä Jackson on nyt syönyt kaikki annoksensa kokonaan. Sisäelimiä en ole vielä tarjoillut, sillä en halunnut aloittaa raksuttomuutta paastolla. Raksut lähtivät eilen, joten huomenna täytyy tarjoilla sydäntä ja maksaa. Toivottavasti maistuu.

"Tänneköhän ne raksut on piilotettu..."
"Asia ON vakava..."
Tää raksuttomuus ruokavalio vaihdos ei lähtenyt ihan hirveän loistokkaasti käyntiin. Lähdin aamulla kauppaan (n.10km päähän) ostamaan lihavarastoihin täydennystä, koska tuossa meidän lähikaupassa ei ole kuin pari vaihtoehtoa maustamattomalle lihalle. Keräsin siis hirveän kasan lihaa ja tavaraa, ja ehdin ne kassalla pakata pussiinkin ennen kuin huomasin, että lompakko oli jäänyt kotiin. Kiusallista. No ei auttanut kuin hakea lompakko kotoolta. Tämän jälkeen menin luontaistuotekauppaan ostamaan Paavolle Psyllium-jauhetta, koska se saa helposti ummetuksen ilman raksuja (:D). Myyjä alkoi sitten kertomaan minulle, miten ikävä vaiva ummetus on ja kun hän alkoi käyttämään Psyllium-jauhetta hänellä alkoi pikemminkin aamuisin tulla kiire vessaan.. Hmm.. "No-tuota-eiku-kissa-no-aijjaa". Taas kiusallista.

Kotiin päästyäni laitoin kanankaulat ilman pussia kodinhoitohuoneen lavuaariin kylmään veteen. Itse menin keittiöön pussittamaan muita lihoja pakastusta varten. Kun palasin kodinhoitohuoneeseen, oli Paavo uimassa kanankaulojen seassa. Päätin irroittaa kaulat toisistaan ja laittaa pakastimeen, etteivät ne sula kokonaan. Sen jälkeen minun oli tarkoitus hoitaa Paavon märkä turkki ojennukseen. Paavo sai kuitenkin loistavan idean ja meni liti märkänä hiekka laatikkoon kaivelemaan tunteella, niin että minua vastaan tuli kissa jonka turkki oli "sementin" peitossa. Hyvin paakkuuntu hiekka myös turkkiin.

"Ehkä tein tahallani... Ehkä en..."












Jacksonin koulutus on taas ottanut askeleen eteenpäin. Jackson on oppinut kosketuskepin idean. Välillä Jackson koskee kyllä keppiin tassulla ja välillä nenällä, mutta pääasia kun koskee. Nenällä kuitenkin pääasiassa.
"Helppo!"

10 kommenttia:

  1. Paavolla on kylmälaukussa kyllä paljonpuhuva ilme :D
    Märkä kissa paakkuuntuvan hiekan seassa kuulostaa aika karmeelta, meilläkin on tassuteltu märältä suihkulattialta suoraan laatikolle :P Paakkujen poisto oli tuskaa ite kulleki osapuolelle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo on vähän tollanen jurottaja luonnostaaankin. :D Se hiekkapaakku turkki oli aika karmeeta. Karstalla sain sitten irrotella hiekkaa turkin seasta.

      Poista
  2. Uintia ja hiekkistä, ei, Paavo, ei! :-D Toivottavasti lihat alkavat maistua, kun raksubaariin tuli porttikielto. ;) Meillä ei tällä hetkellä syödä mitään kuivaruokaa, koska Nupun yllä leijailee varastopunkkiallergiaepäily... Olen myös huomannut, että märkäruoan (ZiwiPeak) ja raa'an lihan combo on ollut hyvä molempien vatsalle, ja vaikka Nuppu oli ennen ihan mahdoton raksumonsteri (tuo Jacksonin vaativa ilme on nähty Nupunkin kasvoilla monta kertaa!), sen uusin intohimo on possunsydän. Hienoja temppujakin kisut tekivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Toivotaan joo, että sisäelimetkin alkaa meillä maistumaan. Yöllä ainakin laulettiin kovaäänisesti raksujen perään. :D Ihanaa. Nuo allergiat on tylsiä. Jacksonille ei kauhean moni märkäruoka sovi. Menee maha helposti sekaisin. :S

      Poista
  3. Raksubuffetin poistaminen auttaa usein siihen nirsoiluun, toivottavasti teilläkin! 50/50-ruokinta on minusta kaikista helpointa toteuttaa niin, että teollista ruokaa tarjoaa vain aterialla, koska silloin sen menekki on tiedossa jolloin on mahdollista laskea lisäravinteiden tarve. Buffetilla menekki on monikissatalouksissa kysymysmerkki, kun ei voi tietää miten paljon kukakin syö jolloin puutoksia tulee todella helposti. Kannattaa luisista lihoista kokeilla broilerin osien lisäksi myös luinen poron jauheliha ja sian luumurske (Maukas/Mush), niitä tarvitsee antaa hyvin vähän jolloin on helppoa sekoittaa tarvittava määrä muihin lihoihin, eikä se niin maistukaan siellä joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä! :-) Jos tuo kanansiipi murska ei ala maistumaan, täytyy kyllä kokeilla poron luumurskaa. Tuo vähäinen määrä kuulostaa houkuttelevalta. :D

      Poista
  4. Toivottavasti raakaruuat ja lisäravinteet alkaa maistumaan! :)

    On siellä äksiöniä riittänyt! Paavo näemmä alkoi elämään nimelleen "pesukarhukissa". ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne pikkuhiljaa maistuu paremmin ja paremmin. :-) Lisäravinteet menee onneksi jo kaikki ilman mitään ongelmaa! Paavo on välillä aikamoinen vesipeto... :D Se menee aina lavuaariin, jos siellä on vettä...

      Poista
  5. :D heheh, naureskelen täällä tuolle psylliumille ja Paavon uintireissulle. Välillä tuon raakaruokinnan suhteen saa kyllä nähdä vaivaa, mutta toivottavasti lopputulos on sitten hyvinvoivat kissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo, toivotaan. Hirveän stressin tästä saa, jos kissat jättää jonkun arvokkaan tarkasti grammalleen lasketun maksapalan syömättä. ;)

      Poista