maanantai 14. joulukuuta 2015

Villahousuhaaste

Osallistumme myös Kollinkoukkuja-blogin aloittamaan villahousuhaasteeseen. Ihan ensimmäisenä haluaisin esitellä catwalkkien kruunaamattoman kuninkaan Pöksy-Paavon!

Paavo astelee catwalkilla varmoin askelin. Askellus on hyvin ammattimaista ja poseeraukset onnistuneita.

Vilapöksyt ovat Paavon vahvuus. Edes pienet saksimiset eivät näy pöksyjen seasta. Seuraavaksi upea poseerausliike: jalan ojennus.

Lopuksi vielä juhlakierros catwalkin halki.


Lopuksi Paavo jähmettyy paikoilleen. Pöksy-Paavo on valmiina vastaanottamaan ablodeja.
"Olinks mä hyvä??"

Jackson hieman pahastui, kun eväsin siltä aluksi mahdollisuuden osallistua haasteeseen. Sen mielestä oli vääryys, ettei hän voi osallistus koska emäntä oli saksinut sen pöksyt lyhyt lahkeisiksi. Hetken sääntöjä tavattuamme emme löytäneet estettä Jacksonin osallistumiselle. Jackson esitteleekin catwalkilla kevään tulevaa sortsi muotia.
Valitettavasti kisassa ei katsota eduksi hännän pituutta. Muuten Jackson olisi varmasti sijoittunut kärkijoukkoon.

Jacksonin catwalk kierros sujui hieman liian vauhdikkaasti, joten kuvaaja ei meinannut pysyä perässä. Liekkö aloittelijen ujoutta?



Aika hienoja pöksyjä, vai mitä? Paavo ja Jackson jää jännityksellä odottamaan pääsevätkö he esiintymään seuraavaksi muotiblogeihin.

20 kommenttia:

  1. Komeet on pöksyt. Kyllä noilla pitäisi joku kilpailu voittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks! Mihinköhän kilpailuun mun kannattais osallistua? -Paavo

      Poista
  2. Komeet on villapöksyt Paavolla ja komee on Paavokin. Ja kohta on toivottavasti kesä, joten kyllä shortsimuotikin pitää esitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kesä sais tulla jo vaikka heti huomenna...

      Poista
  3. Meidän kissat on ihan kateellisia näihin muhkeista pöksyistä! Haluaisikohan Lillikin tähän haasteeseen ottaa osaa, täytyy kysyä arvon matriarkalta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Lillin pitää osallistua, jotta nähdään myös tyttöjen pöksymuotia!

      Poista
  4. Hienot on pökät ja häntäpuuhkat molemmilla! Kyllä noilla pitäisi muotiblogiin päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitäsköhän vaihtaa blogin suuntaus kissamuotiin... :D

      Poista
  5. Aaaaw mitkä villikset ja Paavolle ja Jacksonille isot aplodit täältä! Niinhän nuo vaatesesongit menee, että tammikuussa melkein myydään jo kesävaatteita, eli Jacksonin shortsiajoitus on juuri sopiva :) Onpas myös komea häntä kissalla. Täytyy vielä mainita, että tuo pieni lumipeite sopii kivasti taustaksi villahousukuviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ablodit! Niitä mä just oon ootellu! -Paavo

      Poista
  6. Majesteetilliset pöksyt! Jacksonilla sen sijaan majesteetillinen häntä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaallinen veljespari! :D Nuo pöksyt on vaan aika työläät pitää puhtaana ja takuttomana.

      Poista
  7. Muotiblogiin ehdottomasti näillä avuilla! Sortseilla ja kalsareilla, upeita molemmat :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos vaan. T. Pöksy-Paavo ja Sortsi-Jaska

      Poista
  9. Ihanat pöksyt kun on karvashortseja ja -kalsareita! Paavon pöksyt ovat kyllä upeat!

    VastaaPoista