maanantai 4. tammikuuta 2016

Ja taas paketti Zooplussasta!

Päätettiinkin lahjoittaa meidän edellinen zooplus-tilaus kodittomille kissoille, joten pääsin tekemään uutta tilausta, täyttämään tyhjyyttä ammottavaa ruokakaappia. Tarkoitus oli siis vain tilata ruokaa, mutta hups kuinkas sitten kävikään. En edes muistanut, että olin tilannut leluja, joten meillä oli poikien kanssa ihan yhtä hauskaa pakettia avatessa. Tilaus tulee kahdessa erässä, mutta toinen paketti on vielä matkalla. Tässä ensimmäisessäkin oli jo paljon kaikkea.

Ruoka nyt on aina vähän tylsää mälsää, joten onneksi pakettiin oli eksynyt muutakin. Zooplus oli laittanut tilauksen mukana yllätys huiskan. Tätä ei mainittu, kun tilausta tein. Huiska olikin yllättävän hauska molempien mielestä, joten olen oikein tyytyväinen. Toivottavasti se kestää leikessä pidempään kuin pari päivää.
Graauu
"Tänne se keppi!!"

Huiskun lisäksi paketissa oli rapinapussi, jonka sisällä liikkuu pattereilla toimiva pallo. Pojat innostuivat lelusta kovasti, mutta pahoin pelkään että tämä(kin) lelu menettää kiinnostuksensa alkuinnostuksen jälkeen. Toisaalta pojat kyllä tykkäävät jahdata esimerkiksi peiton alla meneviä leluja.


"Miten tonne pussiin pääsee?!"

"Et koske siihen!!"
"Koskenpa. MUN!"

"MUN!!!"
Lelujen lisäksi tilasin myös vaahtomuovista tehdyn agiesteen. Meillä on jo puiset hyppyesteet, jotka sopii Paavolle hyvin. Jackson kuitenkin säikähtää, jos poikkipuu tippuu ja kolahtaa maahan. Jospa Jackson innostuisi tälläisen pehmeän esteen avulla agilitysta. Paavo näytti heti mallia miten mennään esteen yli ja ali.


Zooplus-paketteja on kyllä kiva saada. Ei tarvitse pohtia, miten leikittäisi pojat kun on niin paljon kaikkea uutta ja jännää tutkittavana. Niin ja tieysti se pahvilaatikko.

29 kommenttia:

  1. Oottepa saaneet herkkuja! Tuo esterata on meistä tosi kiva! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo! Me saatiin hyvittelyä ku se meidän edellinen paketti katos! -P&J

      Poista
  2. Hitsit, kissaeste! Tommonen vois olla meiänkin kakaralle sopiva "lelu", sillä virtaa piisaa eikä hyppiminen saati siihen motivoiminen oo todellakaan mikään ongelma. :) Pitääpä tutkia tota valikoimaa seuraavan Zooplus-tilauksen ollessa ajankohtainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kissaeste on kyllä koiraeste. :D Mutta ihan hauska! Kannattaa hankkia, jos esteily kiinnostaa. Kätevä kun sen saa kasaan ja kaappiin.

      Poista
  3. Jackson on tuossa kolmannessa kuvassa ihan ilveksen näköinen! Hulja peto :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua kun Jackson näyttää aina joko ihan hurjalta petoeläimeltä, tai sitten pennulta. :D

      Poista
  4. Iso satsi ruokaa! Se on ehkä raakaruuan ainoita huonoja puolia, ettei pääse enää fiilistelemään ja hypistelemään ruokapurkkeja ja ostelemaan kaikkia erimerkkisiä ruokia, liha on aina vain lihaa :D Toivottavasti pehmeä este pehmittää Jacksoninkin agilityilylle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta! Kyllä silti syöttäisin mielummin raakaruokaa, mutta en uskalla paastottaa Jacksonia sen sairastelun jälkeen. Liha ei enää maistu niin hyvin kuin ennen. Ja ihmekkö tuo kun elää tuollaisten herkkujen keskellä. :D

      Poista
  5. Ensinnäkin, iso iso tassu meiltä, kun lahjoititte edellisen paketin sisällön kodittomille kisuleille, meni varmasti tarpeeseen! *high paw*
    Ja toisekseen, nyt saitte sitten omankin paketin, toivottavasti se toinenkin tulee perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä varmasti tarpeeseen. :) Paketit on niin kivoja meistä kaikista. :D

      Poista
  6. Hienosti toimittu sen ensimmäisen paketin kanssa.
    Jackson näyttää tuossa kolmannessa kuvassa hurjalta pedolta. :)

    VastaaPoista
  7. Mahtava paketti! Mäkin tein juuri tilauksen Zooplussalle, meille tosin tulee vain tylsästi kissanhiekkaa ja uusi hiekkalaatikko. Onneksi se pahvilaatikko on aina jännittävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvilaatikot on kyllä aina kivoja. Jännä ettei kisut kyllästy niihin. :D

      Poista
  8. Kyllä kunnon ruoka kissat tiellä pitää ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. ;) Tosin en tiedä onko nuo nyt välttämättä niin kunnon ruokia, muttei ainakaan huonoimmasta päästä. :P

      Poista
  9. Voi kun Paavo on niin söpö estettä hypätessään! :-D Nehän voisivat Jujun kanssa pitää oikein kunnon treenit. Ja jos Pepsi ja Maxkin liittyisivät joukkoon ja kaikki ottaisivat omat esteet mukaan, niin saataisiin jo melkoinen agilityrata. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavolla menis pää ihan pyörälle, kun teidän agi-hirmu Juju kiitäis radan halki. Paavo on tottunu rauhallisempaan tahtiin agissa. ;)

      Poista
  10. Rapinapussi näytti meistä mielenkiintosimmalta! -Mimmi&Alfred
    Olipa kaikennäköstä kivaa tilauksessa! Joko yllätyshuiska on tapettu? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapinapussi oli kyllä hauska, mutta kuten pelkäsin enää se ei paljoa kiinnosta. :D Nyt se odottaa kaapissa unohtumista.

      Poista
    2. Niin ja huiska on vielä ehjä!! :D

      Poista
  11. Kodittomille eka paketti, ehkä hienoin teko ikinä ♥

    Tässä paketissa oli hyvässä suhteessa virtaa ja virran viejiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienointa olis kyllä tarjota koti, mutta kun ei nyt pystytä niin autetaan välillä näin. :)

      Poista
  12. Tuo este on hieno! Meillekin pitää saada tuommoinen.

    Hyvä juttu, että kodittomat saivat myös paketin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pitää alkaa väsäämään tilausta. Sopii tuo este teidän yhdeksi kuukausittaiseksi tempuksi. :)

      Poista
  13. Lahjoititko ekan satsin pois, että saat tilata uuden yhtä ison ja hauskan laatikon? ;D No ei vais, tosi hieno teko ja mikäs sen kivempaa kun lähteä uudestaan shoppailemaan ja nauttimaan paketista! :) Olipa tosi kivasti tehty kun laittoivat huiskan mukaan! Toivottavasti Jackson innostuu agista enemmän tuon esteen myötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä täytyy myöntää, että ei minua harmittanut tehdä uutta tilausta. Se on jostain syystä aina niin mukavaa. :D

      Poista
  14. Mksi me saatiin este joka oli vaan koko sininen, odotin tuommoista söpöä pinkkikeltasinistä mutta ei sitten.. :( Ihanan paketin ootte kyllä saaneet käy ihan kateeksi! Meillä on tällä viikolla ollut myös paljon agility treenejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa. Onpa jännä. Tylsää! Mekin ehkä aletaan harjoittelemaa agia enenpi. Jos ei keksitä jotain muuta. :D

      Poista