sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Jacksonin sisäinen monsteri

Kehun aina miten kiltti Jackson on. Siis niin kiltti, että sana kiltti on vähättelyä sen kiltteydelle. Jackson ei satuttaisi ketään edes vahingossa. No ehkä jotain kärpästä saattaisi satuttaa. Sekin olisi todennäköisesti sen kärpäsen vika.
Niin kiltin näköinenkin!

Viime viikolla en ole ehtinyt olemaan kotona oikeastaan ollenkaan. Olen käynyt vain kotona nukkumassa. T on ollut kotona, mikä on Paavolle riittänyt. Sille ei ole niin väliä kumpi meistä pyörittää palveluja. Kuhan höyhenpallo lentää, ja ruokakipot täyttyy. Aluksi luulin, että Paavo on hieman masentunut, kun en ole kotona. Se ei oikeastaan juurikaan tullut hakemaan minulta hellyyttä. Ennen kuin ehdin voivotella tätä ääneen, alkoi T kertomaan, miten kullannuppu Paavosta onkaan tullut. Aina sylissä tai rapsuteltavana. Jaahas. Paavolla on siis kaikki hyvin.
No entäs Jackson sitten... Jacksonista on kuoriutunut viikon aikana oikea monsteri. Kun en ole ollut kotona, se on ulvonut ikkunan takana. Auton äänen lähestyessä se on juossut toiveikkaana ovelle. Turhaan. Kun olen vihdoin tullut kotiin, Jackson on suorastaan seonnut. Hyppinyt minua vasten ihan tohkeissaan, kiivennyt repimään minua hiuksista (kuulemma tosi koomisen näköstä. Jackson ottaa poninhäntäni suuhun ja ravistaa sitä raivokkaasti), ja tehnyt kaikkea riiviömäistä saadakseen huomiota. Jackson ei ole antanut minun nukkua öisin. Aluksi se on tullut tapansa mukaan kainaloon kehräämään, mutta kun olen nukahtanut, se on taas hyökännyt repimään minua hiuksista. Tuo hiuksista repiminen on Jacksonille ihan uusi juttu. Ei se oikeastaan ikinä tee mitään inhottavaa. Kun se on lopulta saanut minut hereille, se on alkanut kehräämään kuin vanha traktori, ja tullut kainaloon takaisin vaatimaan silittelyä. Tämä sama toistui useaan kertaan yön aikana, ja välillä hiuksien repimisen sijaan, se hakkasi minua kynnettömällä tassulla naamaan.
"Kenestäköhän se puhuu... Kaikki tietää, että minä osaan olla vain ihana."
Nyt olen ollut viikonlopun kotona, ja Jacksonkin on rauhoittunut. Eilisiltaan mennessä Jacksonin hellyysvarastotkin olivat jo riittävän täydet, sillä se ei enää herättänyt minua kertaakaan. Paavon sirkuttava höyhenpallo sen sijaan oli unohtunut yöksi lattialle, ja heräsin useamman kerran Paavon pallo jahtiin. Kävin muutaman kerran etsimässä palloa, mutta aina kun laitoin valot päälle, palloa ei näkynyt missään, ja Paavo vain istua pönötti paikoillaan.
"Mikä sirkuttava pallo? Ei oo näkyny. Hyvää yötä!"

Olen nyt viikonlopun aikana yrittänyt aktivoida poikia extra paljon viime viikon poissaolon takia. Ollaan leikitty, ulkoiltu ja etsiskelty Nose Work hajua. Pojat ovat myös peuhanneet paljon keskenään. Yksi huippu leikkipaikka on Ikealainen kissakaappi, tai toiselta nimeltään Narnia kaappi. Kaappi sai lisänimen Narnia, kun pojilla oli ennen tapana vain mennä istumaan eri hyllyille ja nököttää siellä pitkiäkin aikoja selkä meihin päin.
P:"Kuka on kutistanut Narnia kaapin??"


Pojat vaihtoivat työnjakoa, koska Paavo ei oikein enää mahdu kaappiin. Jackson meni lokeroon, ja Paavo kaapin päälle huitomaan Jacksonia. Tätä pojat voivat tehdä useita kertoja päivässä.


Minulla on tapana leikittää kissoja joka aamu viisitoista minuutti per kissa. Tänä aamuna minulla ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään, joten meidän touhu tuokio venyi useammaksi tunniksi. Lelua täytyi toki vaihtaa aina välissä, ettei saalistus alkanut kyllästyttämään. Tänä aamuna tulikin otettua paljon kuvia.


Mitä luulette. Kumpi hyökkää ensimmäisenä?
Ei tainnut yllättää...
 Saalistusleikkien jälkeen on tärkeää myös painia. Paavo aloitti painilelulla, mutta sitten Jackson halusi osallistua leikkiin.


Ja tästä alkaa rallikisat
"Painiottelun mestari Kuningas Voittamaton! Kaverit sanoo Jackson vaan."
Olisi ollut varmaan fiksua jakaa kuvat eri postauksiin, mutta yleensä käytän postauksissa samana päivänä otettuja kuvia, joten ensi kerralla olisi ollut vielä enemmän kuvia. Haluan kuitenkin vielä jakaa teidän kanssa Paavon "riiviöinnin", ettei Jackson ole ainut joka saa paheksuntaa osakseen. Vaikka leikittiin poikien kanssa tänään pitkään Paavolla olisi vielä ollut energiaa. Paavo tietää miten emännältä saa huomiota.
"Kjeh kjeh. Keittiöntasolle Hop vaan!"

"Enkä mee alas. Yritäppä siirtää mut!"

"No aha. Tässä sullle. Kiss my..."

18 kommenttia:

  1. Teillä on ollut vauhdikas aamu! Olisipa meilläkin... Täällä vaan toivotaan että emäntä tulisi joskus kotiin ja sitten ei kyllä anneta sen nukkua! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä! Kyllä se teidän emäntä sieltä vielä tulee!

      Poista
  2. Hienot leikki- ja painikuvat! Narnia -kaappi näyttää kivalta vaanimispaikalta, pitäisköhän ostaa ihan kissoja varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. :D Ehdottomasti pitäs! Kissatalouksissa sisustuksessa on mentävä kissan ehdoilla. :D

      Poista
  3. Veikkaisin, että tuollaisen leikkisession jälkeen poissaolot on hyvitelty :) Hauska Narnia-kaappi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne ole. Harmi vaan, että toinen melko samanlainen seitsemän päivän työputki on taas edesse. Tietää paljon irronneita hiuksia ja univelkaa. :D

      Poista
  4. Voi että mä aina nauran Paavolle ja Jacksonille! :-D Hassuja tyyppejä! Harmi, ettei sitä ponnaririiviöintiä päässyt katsomaan videona. Toinen reppana oli kaivannut emoa! <3 Ja Paavon sirkutuspalloilmeen voisi teettää tauluksi. Ihana! <3 Hieno tuo teidän Narnia-kaappi. Meidänkin pallerot ovat menneet joskus Narniaan mutta liinavaatekaapin kautta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeeiii, tänään on Paavon nimipäivä! Onnitteluja ihanalle luppakorvalle tältä ikifanilta! ;)

      Poista
    2. Jackson on tosiaan ihan täysin riippuvainen minusta, mikä on toisaalta todella hellyyttävää, mutta välillä vähän raskasta. :D Hih kiva kuulla, että meidän urpo turpot ilahduttaa muitakin. Tänäänkin olen nauranut vedet silmissä tyyppien toilailuille. Ja vau! Paavon nimipäivä! Laulettiin sille kuorossa onnittelu laulu, muttei se oikein ihastunut. :D Olisi mennyt nimipäivä ihan ohi ilman sinun huomautustasi! Paavo on tyytyväinen! :)

      Poista
  5. Toi hiuksista repiminen on toooodella rasittavaa, meillä on kaks jotka harrastaa sitä öisin jos eivät oo mielestään saaneet tarpeeks huomiota. Tuntuu aika jännältä kun toinen repii toiselta puolen päätä ja toinen toiselta.
    Ihania leikkimiskuvia ja Narniakaappi näyttää just täydelliseltä läpsimispaikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Otan osaa. Ihan kamaa tuo hiuksista kiskominen. Voin vaan kuvitella kaksi kissaa kiskomassa päänahkaa irti. Hui. :D

      Poista
  6. Voi ei mitä tuhmureita! Meillä taas Kiira aina välillä kuopii peilejä tai ikkunaa ja sanotaan aina silloin että se haluaa Narniaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narnia taitaa olla kissojen yleinen pakopaikka siis. :D Kissat on välillä niiin outoja. :D

      Poista
  7. Voi Jackson! Taisi hellyysvaje päästä pahasti iskemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jacksonille iskee semmonen vajaus vähän liian helpostikkin. :D

      Poista
  8. Hienoja otoksia nuo hyppykuvat! Ja voi tuota Jackson huomionkipeyttä. Hiuksista repiminen ja tassulla naaman läpsiminen eivät kuulosta kovin mukavilta tavoilta herättää. Meilläkin kissat jahtaavat välillä vieläkin joskus jalkoja aamulla ja siihen menee aika nopeasti hermot, kun herää siihen, että joku näykkäisee varpaasta. Onneksi leikkiminen ja aktivointi yleensä auttaa näihin.

    VastaaPoista
  9. Ruffe alkaa aina riiviöimään kun en ole kotona, hyppii kauheasti pöydällä eikä anna miehen laittaa ruokaa lautaselle häiritsemättä. Heti kun taas tulen kotiin ollaan taas kilttejä ettei mitään rajaa :D Tänäänkään kun annoin aamu ruuan ei poika hypännyt pöydälle kertaakaan ♥ Mikähän siinä on että sitä alkaa tolleen uhmattaa ainakun oon poissa kotona :')

    Jacksonillakin ollut kova mama ikävä, on noi kisut kyllä ihan hupsuja tyyppejä ♥

    VastaaPoista
  10. Owww, voi Jacksonia ♥ Usean tunnin leikkihetkessä onkin hyvitystä kerrakseen, muuta yhteistä aikaa unohtamatta. :) Toivottavasti tuollaisia poissaoloja ei tule usein, kuulostaa raskaalta! Ikean kaappi näyttää mahtavalta leikkipaikalta. :D

    VastaaPoista