perjantai 22. tammikuuta 2016

Nenät töihin

Viime vuoden loppu oli meillä hiljaiseloa oikeastaan kaiken muun aktivoinnin suhteen kuin leikin ja ulkoilun. Lokakuussa siirryttiin Nose Workissa sisäetsintään, mutta sen jälkeen ollaan harjoiteltu sitä viimeksi marraskuussa. Nyt ollaan taas kunnostauduttu myös nenätyöskentelyn osalta.

Paavon kanssa ollaan siirrytty etsimään pelkkää eukalyptus hajua. Me harrastetaan Nose Workkia ihan vaan omaksi iloksi, joten me ollaan vähän sovellettu "sääntöjä". Paavo etsii siis pelkän hajun, mutta mitään virallista ilmaisua meillä ei ole. Itse tiedän missä haju sijaitsee, joten tiedän myös, kun Paavo sen löytää. Kisoissa tämä ei tietenkään välttämättä toimisi. Välillä Paavo koskee hajuu nenällä, välillä tassulla. Joskus se jää vain tuijottamaan sitä. Käytän apuna naksutinta, jotta Paavo ymmärtäisi, että palkkio tulee hajun löytämisestä. Noin joka kolmas kerta laitan kuitenkin vielä hajun viereen namin, sillä se selkeästi motivoi Paavoa taas etsimään innokkaammin seuraavalla kerralla. Paavon kanssa tehdään yleensä monta toistoa peräkkäin, sillä se ei ihan heti kyllästy. Vaihdetaan kuitenkin huonetta aina hajun löytymisen jälkeen, ettei hajun leviäminen haittaisi etsintää.

Kannattaa laittaa äänet pienelle, jos katsoo tämän videon, sillä meidän pyykkikone pitää aikamoista taustamölyä.

Seuravassa videossa Paavolla on jo useampi toisto takana, joten se ei etsi ihan niin innokkaasti kuin aloittaessa. Hassua, että molemmissa videoissa Paavo jää ovelle, vaikka näiden videoiden välissä on useampi toisto eri huoneissa. Hajupullo oli kyllä tuossa oven edessä pöydällä, joten ehkä se vähän hämäsi Paavoa.Videon alussa se jo haistelee oikeaan suuntaan, mutta menee kuitenkin ovelle. Haju on voinut jo myös levitä useasta toistosta johtuen, joten sen etsiminen on vaikeampaa.

Jackson pääsi myös metsästämään hajua. Jackson jaksaa kerralla ehkä 5 toistoa (jaettuna eri huoneisiin), joten sen kanssa tehdään etsintä yleensä kolme kertaa. Jackson etsii hajua ja namia, mikä on kyllä melko hassua, sillä vaikka se löytää hajun, se ei syö palkintoa. En tiedä mikä sitä kuitenkin motivoi etsimään, ehkä se on siitä vain hauskaa. Jacksonin etsiminen on muutenkin koomista. Siinä missä Paavo pyörii ympäri huonetta haistellen joka paikan, Jackson tulee huoneeseen, istuu alas haistelemaan ilmaa, ja sitten kävelee suoraan hajun luokse.




Viikonlopun aikana minulla olisi tarkoitus siirtyä poikien kanssa pienistä huoneista isompaan tilaan. Jos säät lämpiävät ajattelin kokeilla Paavon kanssa myös hajun etsintää autossa. Paavo ei ole vähään aikaan käynyt autossa, joten täytyy varmaan käydä ensin tutustumiskäynnillä. Ei sen takia, että Paavo jännittäisi, vaan lähinnä sen takia, että se malttaa keskittyä hajun etsintään.

7 kommenttia:

  1. Jacksonilla on hyvä etsimistyyli ^_^

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, miten tässäkin näkyy molempien oma persoona! :) Harmittaa, kun en ole vieläkään muka ehtinyt noseworkkaamiseen perehtyä. Tiedän, että tuo olisi Jujusta tosi kivaa - onhan sillä sellainen vihikoiranenu. :)

    VastaaPoista
  3. Jännä tuo ero etsimistavassa. Olette kyllä söpösiä :)

    VastaaPoista
  4. Hih, vai tässäkin ovat erilaisia. :D Hienosti löytyy molemmilla tyyleillä! :) Meillä kisuilla on kaikilla sama tyyli. :D Toivottavasti saadaan raporttia autoetsinnästä!

    VastaaPoista
  5. Ihanasti etsivät ja vielä niin erillaisesti! Munkin pitäisi tätä Ruffen kanssa koklata, mutta kun laiskottaa.. Ruffe kyllä tykkäisi ainakin jos saisi herkkuja :D

    VastaaPoista
  6. Taitavat tyypit! Se on hauskaa miten erilaisia etsintätyylejä kissoilla on, Tomukin juoksee koko huoneen läpi kun taas Kiira suorittaa Jacksonin tavoin rauhallisen määrätietoisesti. :D Toivottavasti videoit myös autoetsinnän, se olisi kiva nähdä!

    VastaaPoista