lauantai 3. syyskuuta 2016

Miksi meidän kissat tekee aina kuolemaa?

Me ollaan ravattu eläinlääkärissä kissojen kanssa niiden elämän aikana mielestäni turhan paljon. Tai ainakin siihen nähden, että ne on molemmat todettu oikein terveiksi ja hyvä kuntoisiksi. Ensimmäinen tapaturma sattui Paavolle joskus puolivuotiaana, kun se haukkasi ruusupuskan oksaa ja sai haavan suuhun. Haava alkoi tietysti märkimään ja tulehtui. Seuraava tapaturma olikin noin vuosi sitten, kun Paavo löi päänsä ja sen korvasta katkesi verisuoni. Osa varmaan muistaakin tapaus verikorvan, josta tuli vielä osa 2 ja osa 3. Lopulta verikorva uusi 5 kertaa ja sen annettiin vain parantua itsestään. Tällöin Paavon lurpahtava kukkakaali-korva tuntui maailmanlopulta, kunnes se sai jonkun infektion lääkäristä, joka tarttui myös Jacksoniin. Jackson pistikin paremmaksi, ja kun meitä ei aluksi otettu lääkärissä vakavasti (saatiin ab liian myöhään), niin alkoikin vielä kurjemmat ajat, kun Jackson joutui teho-osastolle. Jacksonin sairastumisen syy jäi täysin mysteeriksi kuitenkin.
"Pitäskö sun hoitaa meitä vähän paremmin??"

Tuon Jacksonin infektion lisäksi ollaan käyty lääkärissä pohtimassa sen punoittavia ikeniä (liittyi ikään ja hormoneihin) ja kerran poistamassa hammaskiviä. Molemmat on toki myös käyneet rokotuksissa, 1-vuotis terveystarkastuksessa (Paavo vähän laajemmassa sisältäen neurologisia kokeita, lihastestejä ja verikokeet, koska esikoinen. *naura*) ja tietysti molemmat on kastroitu.
Muistatteks te tän tötsän?
Molempia on tutkittu niiden vajaan 3-vuotisen elämän aikana sen verran, että voin ainakin varmaksi sanoa, että niillä kummallakaan ei ole mitään piileviä sairauksia. Meille on vain vähän sattunut ja tapahtunut. Nyt tämä viikko on ollut yhtä huutoitkua, kun olen vuorostani suunnitellut Paavon hautajaisia. Syytän ositttain taas niitä hormoneja, koska raskaana oleva nainen ei oikeasti ole vain tavallinen ihminen. Soitin tiistaina eläinlääkäriin itkien: "Paavolla on ripuli!!". Ne ei siellä tienneet kuka Paavo on, joten joudun vähän tarkentamaan.



Selitän tämän nyt mahdollisimman lyhyesti. Paavolla tosiaan oli tiistaina ihan vesiripuli, joka ei ollut maha infektiomainen, vaan enemmän ohivuotoon (kun suolessa on joku karvapallo tms.) sopiva. Sitten se alkoi oksentelemaan (suolitukoksen oire!!), ja lopetti syömisen ja juomisen kokonaan. Paavo tietysti kuivui, joten se joutui viettämään yhden päivän lääkärissä tiputuksessa. Siitä otettiin aamulla röntgenit, ja päivällä uudet. Ohutsuoli oli oudossa asennossa, ja paksusuoli kaasutäytteinen. Epäiltiin, että ehkä joku lanka vetää ohutsuolta kasaan, tai suoli on kiertynyt. Ultrassa suoliliikkeet näkyi kuitenkin kaikkialla, joten päästiin kotiin lääkkeiden kanssa. Aamulla hoitaja sitten soitti miten menee, koska oltiin sovittu että seuraavana päivänä mahdollisesti leikataan, jos ei olot kohennu. No hetkellisesti kohetui Paavo söi vähän itse, kunnes taas sitten hyyty. Eilen käytiin sitten taas lääkärissä. Paavo ei syönyt yhtään mitään (edes yhtä herkkua) eikä juonut. Nyt kuitenkin röntgenissä näkyi, että ohutsuoli oli todella ärtynyt, muttei tukossa. Peräsuoleen oli myös alkanut tulla tavaraa, jota vähän sitten otettiin paavon iloksi poiskin. Paavon syömättömyys johtuu siis siitä, että sen maha on vain niin kipeä. Saatiin ruokahalulääke ja maitohapot, koska  mitään tulehdusta ei ole (ei kuumetta, ja kaikki veriarvot kunnossa). Nyt sitten ootellaan kakkaa ja ruokahalun palautumista, mutta hautajaiset on peruttu. Jee! Ja ehkä mahdollinen suolen ärtymisen syykin paljastuu sen kauan odotetun kakan mukana.
Olin laiska enkä jaksanut ottaa uusia kuvia tätä postausta varten.
 Niin kurjaa kuin eläinlääkärissä onkin käydä, osaa ne tehdä siitä käynnistä myös mukavan. Paavo sai taas paljon kehuja ihmisiin luottavasta luonteesta, ja sen oikein lihaksikkaasta ja atleettisesta vartalosta. Itse otin kehut tietysti täysin itseeni, niin kuin kuuluukin, vai mitä. Ihan sama asia, kuin joku olisi antanut kehuja minun omasta ahkerasta kuntosali uurastuksesta (mitä ei ole tapahtunut). Statukseen oli myös mainittu kiiltävä ja hyväkutoinen turkki, mutta kehuvaa sanamuotoa en pääse nyt tarkastamaan, koska Paavo lukee papereita tällä hetkellä itse.



Tästä tekstistä tuli vähän tälläinen kirjainten oksennuskasa, enkä edes jaksa tarkastaa siitä kirjoitusvirheitä. Taidan vaan kaapata elossa olevat kissani kainaloon, ja ehkä nukkua vielä hetken lisää.